3.4.17

Vedenjuuria


hiilloksen aikaan on linnutkin hiljaa
kun rannoilla kaikuvat tummat varjot
tyyntynyt tuuli ja aavan vapaus
huomenna  syksyään sureva koivu
kultakolikkonsa
vain varisuttaa
tuulten taivaisiin
sinne missä petinä pellonmulta

15.3.17

Avaruuskävely

sitten kun minä olen enää pysähtyneen tuulen huokaus pakkasaamussa
Silloinkin sinä olet hetki, joka kestää tuhat vuotta

järven kanteen jäätynyt tähtitaivas
jonka alla kuljemme yhdessä vuosikymmenet

6.3.17

Tuntomatkoja


jotkut tuntee
askelten äänistä,
toiset siitä
kuinka avaavat oven,
hyvin harvat
pelkästä hengityksestä
kaikkein tärkeimmät
vain hiljaisuudesta

24.12.16

Kaurasaappaat

Sinä olet särkynyt, mutta et mennyt rikki
kaurasaappaat jalassa syntynyt runotyttö
kaupunkiin ensin eksyntyt
saanko riisua unenrippeet olkapäiltäsi

osaatko sä sytyttää tähtiä kun
tänään niitä on eilistä enemmän 

2.5.16

Sanojen takana taivas

Jokaiselle puolikas. Toiset vaan kulkevat sen ohi, kukin syystään, kaikki ymmärtämättä. Se on surullista, niin surullista kaikille niille, jotka eivät koskaan ymmärrä avata silmiään. Kuunnella.

Onni on yksinkertaista. Vastauksia kuiskii sydän. Kun sitä seuraa niin kaikki muu tulee perässä. Mutta sydäntään ei kuule, jos ei ole läsnä. Tässä ja nyt. Tässä ja nyt ei ole mennyttä eikä tulevaa. On vaan se mitä tuntee ja aistii. Vain se on olemassa nyt. Hengenvedot sisään ja ulos. Kaikki mahtuu niitten väliin. Siinä on paljon vähemmän kannettavaa kuin kaikissa ajoissa ja koko maailmassa ja miten paljon enemmän se antaa. Kaikki sitku ja mutku on poissa. Menneitä on myöhäistä murehtia ja tulevia turha.

Kuinka joskus, silloin syvissä vesissä kuvitteli, että itselle tuhoisa on parempi kuin ei mitään. Ehkä sillä oli tarkoitus, että osaisi arvostaa tätä maailmaa, sen parhaita, kirkkaudessaan kauniita jääkarhuasioita niin paljon kuin kaikkia jääkarhuasioita kuuluu arvostaa. Niiden silmien kauneudessa on kaikki, ja vieläkin enemmän kauneutta asuu niiden takana. Niin paljon, että välillä onnenkyyneleet.Tuntuu enemmän kodilta kuin ikinä. Vielä sohva ja taulu.

Se on tunne, kun ei pelota mikään, ei huolia, on hyvä olla, voi sanoa kaiken mitä ajattelee, ei ja kyllä ja tietää, että toinen sanoo, eikä tarvitse arvailla mitään, voi olla just sitä mitä on, eikä tarvitse esittää mitään, yrittää muuttaa itseään, toivoa, että toinen ois jollain tavalla toisenlainen, odottaa turhaan, varoa sanoja, pelätä tuomituksi tulemista tai pahoja sanoja. Riittää, että toinen on siinä. Ja tietää, että se tuntee juuri samalla tavalla. On tullut jäädäkseen. Kaikki muu, vaikka koko maailma saa mennä tasan niin kuin on mennäkseen.

Lämpöä jokaisessa hetkessä. Ajatuksia, jotka kohtaavat. Menevät samaa rataa, sopivasti, kietoutuvat täysin yksiin. Unelmissa. Keskusteluissa. Sängyssä. Kaupassa. Suurin ero taitaa olla se, että mä en tykkää vuohenjuustosta. Juuri se, kaikki, josta on unelmoinut koko elämän. Ja sitten se on totta. Miten kirjoittaa, kun ei löydy sanoja, joilla voisi kuvata sen, mitä sanoilla ei voi tavoittaa.

13.4.14

Vaeltaja

missä olit kun maailma sai alkunsa?
ja missä olet, kun viimeinen tähti sammuu?
ei entropiaa kannata pelätä
en minäkään tiedä määränpäätäni

Seikkailu

Se on elämä ja elämä on se.
Todellista rikkautta.
Tietää mistä etsii, mutta ei mitä.
Tietää suunnan mutta ei määränpäätä.
Määäränpään, mutta ei suuntaa.
Vapaa ja kahlitsematon.
Aina edessä. Kauneimmissa muistoissa.
Se on uskoa ja eksymistä.
Seikkilija ei pelkää epäonnistumista.
Pitää vain mennä.
Olla hetkessä.
Kuunnella sydäntä.
Mennä oikeaan.
Kurkkia ja olla utelias.

24.7.12

Vaurauden manifesti

Omaisuutta tulee ihmisellä olla vain sen verran, kuin tämä sitä järjissään pystyy menettämään järkeään menettämättä, sillä lopulta merkityksellistä on vain se tuleva arvo, jota ihminen pystyy teoillaan luomaan sekä hänen sosiaalinen pääomansa, hänen rakkautensa.

7.7.12

Vetten päällä kävelemisestä

juokse minkä juokset
tyhjä ja niin palava
joki tietää minne mennä
patoa sanasi, anna valua

7.3.12

Sinun tarinasi



Kuuntele. Kuuletko?

Sinua odotetaan. Koko maailma ja kaikki sen pienet ihmeet odottavat, että löytäisit ne. Edessä on niin paljon uutta ja vierasta, että moni kavahtaa pienuuttaan ja pelkää.

Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä. Pidä silmäsi auki niin olet vapaa näkemään kaiken. Mielikuvituksen voima tekee meistä rajattomia.

Toiset uskovat omistavansa jotain, jotkut paljonkin. Mutta maailma,se kuuluu elämänhaluisille. Ja tulevaisuus - se kuuluu niille, jotka uskovat unelmiensa kauneuteen. Eikä kauneudesta voi saada kyllikseen. Ahmi siis elämää, sillä siinä kohtuus on ehdottomasti liian vähän.

Kävele vierasta reittiä töihin. Hymyile tuntemattomille. Soita vanhalle ystävälle. Laula. Tanssi. Kysy, mitä naapurillesi kuuluu. Usko unelmiisi. Tartu hetkeen ja ole läsnä siellä missä olet. Anna anteeksi. Anna elämälle mahdollisuus. Anna suukko. Anna syitä iloon - niillekin, jotka eivät sitä mielestäsi ansaitse. Muista, että heikot ovat julmia, ja lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta. Ja muista, että kyllä sinussa voimaa piisaa. Aina et ehkä tiedä, oletko onnellinen vai surullinen, tai kumpaa edes pitäisi olla.

Pysähdy ajattelemaan, mutta pysähdy vain ajatellaksesi. Et koskaan saa taltutettua hevosta, jos jäät aidalle istumaan. Naura elämälle. Naura vastoinkäymisille. Naura itsellesi ennen kuin muut ehtivät.

Lähde matkaan ja etsi polku, jotta voit kulkea sen sivussa. Etsi joku, josta pitää kiinni. Etsi joku, joka kuuntelee. Haluaa ymmärtää ja haluaa kuunnella. Jos etsit vain yhtä asiaa, ja se jää ainoaksi, jonka ikinä löydät. Etsi tarinasi. Sinun tarinasi.

Kirjoitettu Yleisradiolle 2011.

19.3.10

Mutta mitä se toi tullessaan?

Eilen jokainen meistä olisi ollut varma siitä että aurinko nousisi tänäänkin.
Jotkut ehkä toivoivatkin sitä.

Huomaatko, olen hengästynyt vaikka istun paikoillani. Pimeässä mullan ja bensiinin hajuisessa pommisuojassa. Viimeinen toivomukseni on ettei mikään huomaisi. Suljen lapsen syliini. Puhumme aseista jotka repivät avaruutta kuin paperia.

Asiantuntijat kertoivat kuinka haasteena on rajata todellisuudelle aiheutuvat vauriot vain paikallisiksi. Vaikka eivät hekään, ei kukaan, tiedä edes mikä meidän kimppuumme on hyökkäämässä. Tai mistä ja miten.

Nekin, jotka me valitsimme johtajiksi, pakenevat ja tekevät tärkeitä päätöksiä. Valavat taistelutahtoa. Käskevät ihan jokaisen tarttumaan aseeseen ja tekemään mitä pitää. Kuolemaan ihmisyyden vuoksi.

Vanha mies, viimeinen, ainoa joka on jättänyt pakenematta mielisairaalan avoimista ovista kertoo kuinka viisas ihminen ei paljoa tiennytkään, tai halunnut kuunnella.

Tänään meidätlähetetään ylivoimaisen vihollisen eteen kuolemaan. Turhaan.
Ei se tarvitse meiltä mitään. Eikä halua mitään muuta kuin näyttää olevansa ihmistä mahtavampi. Ei se tapa meitä. Itse me itsemme, oma ylpeytemme meidät tappaa.

Viimeisiä havaintoja ja muistiinpanoja äärimmäisyyksien reunalta.

"Taisi jäädä muutama luonnonlaki löytämättä."

7.3.10

Kun loittonee

hitain askelin
en tiedä
olenko onnellinen
vai surullinen
tai kumpaa pitäisi

18.2.10

keltainen porstua

kiukaan humina, kirvelevä hyväily
höyryän, järvi huutaa jäätymistään
minä olen 25 vielä yhden kerran

Suoritus nimeltä elämä

on kuin kuluihin kadonneet eläkesäästöt
sekä muita kalliilla myytyjä unelmia
uskossa pokerimiljonääreihin all in, omat,lainatut,ihmiset
yksi joka pelkää puhelintaan, liikaa sammuttaakseen
toinen ottaa rauhoittavaa ja lähettää tekstarin exälleen
kelaa koulusurmaajiaja muita huippuyksilömyyttejä
maahanmuutto-, sosiaali-, talous-, alue- ja innovaatiopolitiikkaa
pyytää silmä mustana anteeksi, itsehän vittuili, se oli taas viimeinen kerta
olihan, ja häpeää,koska naiset ovat äitejä, eivät ne kuulemma lyö
vain keskiluokkaisuus erottaa pubiruususta
rapeita perunalastuja ja kuntosalien kuukausimaksuja
videopelejä, piraattileffa ja nettipornoa noin pahimpaan tyhjyyteen
yksi itkee väsymystään, ei edes tiedä, itkee vaan
ja kaikkea muuta mitä luulimme haluavamme

täällä on aivan liian paljon ikkunoita

12.2.10

Kun on aivan hiljaista

Kello on mitä on, älä sitä mieti.
Näemme yöpöydän.
Hämärän keskellä soi puhelin. Peiton alta kortuu käsi,joka vastaa äänettömästi.
”Arvaa mitä sulle kuuluu?”
Ja sitten ei mitään. Tuut tuut tuut tuut tuut.
Kuka kurkistaa ovisilmästä?
Kun on aivan liian hiljaista.

23.10.09

Koiruohikko

harmaat
Tshernobylin aaveet
hylätyt, vaienneet
ja meidän vaietut pelkomme, kaikki hiljaista

vapaita lähtemään
mutta jokainen askel
on pidempi
jokainen askel on vaikeampi kulkea, askellamme
kunnes
kasvava paino vastustaa
pysähtyy vyöryen

on
jäätävä

kesken

hetkeen,liekö paenneet vaiko unohtuneet
Dimitri, laulut ja vanhat ystävät, pullossa vielä puolet

kaikki on onnea
kaikki tässä

4.10.09

Pisara enemmän kuin petetty lupaus

jotain odottaessani sananparsin kasaan keskustelun
keinovalosta, kun jätti laiskapäivä kirkastumatta
aamu unohtui, mutta muisteltiin mitä muistettiin
katsottiin pilvet sananpainaviksi
ja peltinen ikkunalauta rummuttaa sadepäivän melankoliaa
ruskea ikkunalauta rummuttaa sadepäivän melankoliaa
ihanaa surua
ainakin me, tänään tunnemme kai kaikki tätä ontoksi täyttävää rakkautta
tänään ja nyt on enemmän, pelkkää pitkäksi venyvää hetkeä
(tunne siitä)
matkalla vain askelina
parkkipaikalta valonkatveeseen
jätin sateenvarjonkin avaamatta, pisarat valuvat kokemuksena
minne eivät eksy koskaan ne kerta toiseensa pettyneet, joille sää on lupaus
ja ikkunalauta rummuttaa
sadepäivän

18.8.09

Ensimmäinen linja on Ginza

Nyt hän on mustannut silmänsä, koska on vihainen, kenelle, sitä hän ei tiedä. Sinä olisit siitä tyytyväinen, mutta hänellä se vain kasvattaa kiukkua ja nyt hän uikin valkoinen maski kasvoillaan ihmisvilinässä siellä jossain, minne vain loputon valovirta luo turvallisuutta, eikä huomaa tarkkailijaa, joka istuu ihmismeren rannalla ja kuiskaa: ”Uneni ovat usein autioita ja pienimuotoisia”. Vieressä istunut naisvanhus katsoo uurteisten kasvojensa hautaamilla silmillä, siniset, ja vastaa lopulta: ”Hendrixiä eivät ymmärrä kuin kitaristit”. Miksi kukaan heistä ei voi unohtaa?